Jyrock:
Jyrock on Suomen vanhin ja maineikkain sisätiloissa järjestettävä musiikkifestivaali, jota järjestää Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. Jo vuodesta 1985 järjestetyn Jyrockin tavoitteena on ollut koko historiansa ajan tuoda esille ennakkoluulottomasti uusia tasokkaita ja omaperäisiä artisteja sekä vaihtoehtoista populaarimusiikkia sekä tarjota nouseville yhtyeille esiintymismahdollisuuksia. Jyrock painottaa artistivalinnoissaan tuoretta ja omaperäistä musiikkia – tarkkoja genre-rajauksia festivaalilla ei ole ikinä ollut.
Missä:
Jyrock järjestetään Ylioppilastalo Ilokivessä, Keskussairaalantie 2, Jyväskylä kartta
Lauantain päiväklubi ravintola Vakiopaineessa, Kauppakatu 6, Jyväskylä.
Milloin:
20.4.–21.4.2012 klo 19.30 – 03
Ikäraja:
Tapahtuma on kielletty alle 18-vuotiailta. Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi.
Anniskelu ja tupakointi:
Koko tapahtuma-alue on anniskelualuetta. Omia juomien tuonti on ehdottomasti kielletty. Tupakoida voi ulkona osittain katetussa tilassa (myös anniskelualuetta).
Ruoka:
Ruokamyynnistä tiedotamme pian tarkemmin
Raha:
Muistakaa ottaa käteistä mukaan, niin homma pelaa sujuvasti! Lähimmät pankkiautomaatit ovat keskustassa ja Mäki-Matissa.
Narikka:
Vaikka tapahtuma-aikaan onkin keväisen lämmin huhtikuu, on päällysvaatteita, reppuja tms. varten olemassa narikka, johon on hyvä varata pientä rahaa mukaan!
Kuvaaminen:
Esitysten luvaton taltiointi on kielletty tekijänoikeuslain perusteella. Videokameroiden ja ammattimaisten järjestelmäkameroiden tuominen tapahtumaan on kielletty ilman erillistä lupaa. Perusdigipokkarien käyttö yms. sallittu. Jos haluat kuvata bändejä, ks. akkreditointi.
Akkreditointi:
Median akkreditointi hoituu kätevästi pressi-sivun lomakkeella!
Majoitus:
Katso Jyväskylän seudun matkailu
Muuta:
Korvatulppia on myynnissä tapahtumapaikalla.
Tapahtuman järjestää:
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta www.jyy.fi
Ilokivi/Maailmanlopun Ravintola Oy


