Info

Suomen pitkäikäisin sisäfestivaali Jyrock järjestetään Jyväskylän ylioppilastalo Ilokivessä 17. – 18.4.2020. Jyrock tuo kaupunkiin kiinnostavinta uutta vaihtoehtomusiikkia genrerajoihin katsomatta.

 


Ikärajat

Jyrockin ja Jyrock-klubien ikäraja on 18 vuotta. Valmistaudu todistamaan ikäsi saapuessasi Ilokiveen.

 


Ohjelma

Festivaalin koko ohjelma julkaistaan vuoden 2020 alussa. Varsinaisen festivaalin lisäksi ohjelma täydentyy ennakkoklubilla sekä festarilauantain päiväklubilla, joiden esiintyjät ja aikataulut ilmoitetaan myöhemmin.

 


Liput

Tällä hetkellä myynnissä rajoitettu määrä kahden päivän Early Bird -lippuja.

Lippukauppa aukeaa tämän sivuston oikeaan laitaan lipunmyyntipalkkia klikkaamalla. Jyrockin liput myy Liveto. PDF-liput vaihdetaan rannekkeisiin festivaalille saapuessa. 


Saapuminen

Ilokivi sijaitsee osoitteessa Keskussairaalantie 2, 40600. 

 

Saavut kätevimmin paikalle kävellen, pyörällä tai bussilla. Ilokiveen kävelee Jyväskylän keskustasta noin 15 minuutissa. 

 


Narikka

Jätäthän ulkovaatteesi ja mahdolliset isot laukut Ilokiven narikkaan. 



Ruoka ja juoma

Ilokiven baari palvelee festivaalin aikana sekä yläkerrassa että alakerrassa. Tarkempaa tietoa ruokatarjonnasta luvassa kevään aikana.

 

Omien alkoholijuomien tuominen festivaalille ei ole sallittua.


Maksaminen

Jyrockissa käyvät maksuvälineinä kortti ja käteinen.


Yhdenvertaisuus

Haluamme taata jokaiselle kävijälle turvallisen tilan, jossa nauttia festivaalista omana itsenään. Jyrock ei hyväksy minkäänlaista häirintää tai syrjintää. Mikäli kohtaat häiritsevää käytöstä Jyrockissa, toivomme sinun kertovan siitä heti järjestyksenvalvojille.

Kunnioitathan muita festivaalivieraita ja käyttäydyt muita kohtaan huomaavaisesti Jyrockiin saapuessasi!



Esteettömyys

Ylioppilastalo Ilokiven tilat on remontoitu vuonna 2016 täysin esteettömiksi. Saattoliikenne pääsee Keskussairaalantieltä aivan Ilokiven alakerran sisäänkäynnin eteen.

 

Esteetön kulku Ilokiven ylä- ja alakerran lavojen välillä poikkeaa muun yleisön kulkureitistä. Järjestyksenvalvojat ja muu henkilökunta vastaavat kysymyksiin ja auttavat festivaalin aikana.

 

Jos sinulla on kysyttävää festivaalin esteettömyyteen liittyen, olethan yhteydessä meihin sähköpostilla jyrock@gmail.com. Autamme mielellämme!

 

 

Laura Partamies
Tuottaja
tapahtumatuottaja@jyy.fi
+358 45 137 1961

Jesse Brandelin
Promoottori
jyrock@gmail.com
Ei esiintyjätarjouksia!